© 2019 Akateemiset Muusikot. All rights reserved.

Tiimimme esittely

Jannika Lahin

Jannika on yrityksen asiakassuhdevastaava. Hänen työtehtäviinsä kuuluu päivittäinen kommunikointi asiakkaiden ja muusikoiden kanssa. ”Akateemisten Muusikoiden perusidea reiluista palkoista tällä alalla on ollut alusta asti mielestäni ihailtava, ja olen todella innoissani että pääsen olemaan omalta osaltani mukana sitä edistämässä!"
 

Jannika on valmistunut musiikkipedagogiksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2017. Hänen erikoistumisalueensa on vanha musiikki ja pääinstrumenttinsa barokkiviulu. Hänen sydäntään lähellä on erityisesti musiikki- ja taidekasvatuksen ilosanoman levittäminen kaikille! Opettajana ja muusikkona häntä kiehtoo improvisointi ja sen hyödyntäminen oppimisvälineenä. Jannika opiskelee myös aktiivisesti laulua. Muusikkona ja pedagogina toimimisen ohella Jannika opiskelee kulttuurituotannon koulutusohjelmassa. Vapaa-ajallaan Jannika rentoutuu kirjojen, lenkkeilyn ja ruoanlaiton parissa.

Csilla Firon

Csilla on yrityksemme taloushallintovastaava. Hänen työtehtäviinsä kuuluu laskutukseen ja palkanlaskuun liittyvät tehtävät. Tämän työn lisäksi hän toimii klarinetinsoiton opettajana Helsingin Konservatoriossa, keikkailee eri kokoonpanoissa sekä tekee sijaisuuksia pääkaupunkiseudun eri musiikkiopistoissa. 

 

Csilla innostuu siitä, että voi Akateemisten Muusikoiden kautta välittää laadukkaita musiikkielämyksiä monenlaisiin tapahtumiin ja yksityistä soitonopetusta eri-ikäisille oppilaille. Parhaita hetkiä tässä hänen työssään on, kun asiakas ja muusikko tai soitonopettaja löytävät toisensa. Opetustyössä häntä on kehuttu järjestelmällisyydestä, innostuneisuudesta ja sosiaalisuudestaan. Vapaa-aikanaan hän lenkkeilee ja harrastaa aktiivisesti suomenlapinkoiransa Lumin kanssa.

 

Csilla on valmistunut musiikkipedagogiksi (AMK) erinomaisin arvosanoin vuonna 2016. Hänellä on myös humanististen tieteiden kandidaatintutkinto pääaineenaan musiikkitiede. Tällä hetkellä hän viimeistelee logopedian opintojaan Helsingin yliopistossa. Csilla nauttii musiikin ilon antamisesta niin omille oppilailleen, konserttiyleisölle kuin Akateemisten Muusikoiden asiakkaillekin! 
 

Csilla talar också svenska.

Maria Kämppi

Maria on yrityksen  markkinointivastaava. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. nettisivujen päivitystä, markkinointia sekä julkaisujen tekoa yrityksemme sosiaaliseen mediaan. "Akateemiset Muusikot tekee upeaa työtä työllistäessään nuoria muusikoita uransa alkuvaiheessa. On hienoa saada olla osana tätä nuorten muusikoiden asialla olevaa yritystä."  

Marian mielestä soittoharrastuksessa tärkeintä on tekemisen ilo ja musiikista nauttiminen. Hän on valmistunut pianopedagogiksi Turun Taideakatemiasta ja opetuskokemusta hänelle on ehtinyt kertyä jo usean vuoden ajalta. Opettajana Maria haluaa tarjota oppilailleen innostavan musiikkiharrastuksen, jossa edetään oppilaan ehdoilla. Hänen oppilainaan on ollut niin vasta-alkajia kuin jo pidemmälle edistyneitä oppilaita ja klassisen musiikin lisäksi hän opettaa myös kevyempää musiikkia sekä vapaasäestystä.

 

Nykyään Maria asuu Helsingissä ja toimii myös pianonsoitonopettajana Akateemisissa Muusikoissa. Vapaa-ajallaan Maria harrastaa laulamista, viulunsoittoa sekä luonnossa liikkumista. 

Anna Zapasnik

Anna on yrityksen perustaja ja pianisti. Hän perusti yrityksen edistääkseen nuorten muusikoiden mahdollisuutta työskennellä omalla alallaan. Anna työskentelee myös kaupallisen alan tehtävissä ja hänen harrastuksiinsa kuuluu sävellys, musisointi ja luonnosta nauttiminen. "Olen erityisen iloinen siitä, että olemme saavuttaneet sadan soitonoppilaan rajan ja työllistämme monia nuoria muusikoita uransa alkuvaiheessa. Akateemiset Muusikot on hyvä ponnahduslauta keikkailevalle muusikolle näkyvyyden saamiseksi, sekä opettajalle kokemuksen kartuttamiseksi", Anna sanoo.

"Olimme erittäin tyytyväisiä Akateemisten Muusikoiden toimintaan. Viestintä ja kommunikaatio oli sujuvaa ja saimme juhlaamme upeat esiintyjät! "

Yritystilaisuus, huhtikuu 2017

"Olimme todella tyytyväisiä teidän palveluunne ja saimme myös vierailta kiitosta musiikkiesityksestä. Uskon, että käytämme jatkossakin palveluitanne."

Yritystilaisuus, huhtikuu 2017

"Kiitos paljon musiikin hoitamisesta! Olen todella otettu saamastani avusta."

Hautajaiset, toukokuu 2017

"Tack för god service, och för gott samarbete och väl genomfört framförande. Musiken skapade en god stämning som inledning på festen."

Tohtorikaronkka, kesäkuu 2017