DUO LUMO

Duo Lumo on vuonna 2017 perustettu duo, jonka muodostavat Anna Lahtinen (laulu) ja Salli Rautiainen (piano, taustalaulu). Esitämme tunnelmallista ja herkkää suomen- ja englanninkielistä pop-, folk- ja jazz-musiikkia.

 

Ohjelmistomme koostuu tunnetuista, uudelleen sovitetuista kappaleista artisteilta kuten Anna Puu, Jenni Vartiainen, ja Adele. Esitämme myös Anna Lahtisen omia sävellyksiä, joissa on kuultavissa vaikutteita myös elokuvamusiikista, jazzista ja klassisesta musiikista. (Anna Lumo kuunneltavissa Spotify/Youtube).

 

Olemme molemmat valmistuneet Helsingin Pop & Jazz-konservatoriolta muusikoiksi keväällä 2019. Tällä hetkellä Anna opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Salli Sibelius-Akatemiassa musiikkia. Salli on myös valmistunut musiikkipedagogiksi Lahden Ammattikorkeakoulussa vuonna 2016.

 

Tahoillamme meillä on yli 10 vuoden esiintymiskokemus eri paikoissa, kuten kahviloissa, klubeilla ja erilaisissa yksityistilaisuuksissa.

 

Musiikkimme sopii hyvin esim. taustamusiikiksi, ohjelmanumeroksi tai tansseihin. Duomme voi laajentua esim. bassolla tai viululla tilaajan toiveesta.

Kuvat: Ruut Karhula

Kysy lisää tai pyydä tarjous!

info@akateemisetmuusikot.fi  |  Puh: 040 8778603

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon