BOWPLUS
Me olemme uusi jousiorkesteri ja jousikokoonanoihin erikoistunut musiikkipalvelu. Esiinnymme koko orkesterin voimin tai pienyhtyeinä (soolo, duo, trio, kvartetti). Ohjelmistomme kattaa niin klassisen kuin kevyen musiikin. Valitsemme kappaleet sinun toiveiden mukaan.
Olemme kouluttautuneet muusikon ammattiin musiikkikorkeakouluissa (Turun AMK:n Taideakatemia, Sibelius-Akatemia, Kungliga Musikhögskolan, Centria Ammattikorkeakoulu, Göteborgin musiikkiyliopisto, Viron musiikki- ja teatteriakatemia sekä Stavangerin yliopisto). Olemme esiintyneet artisteina lukuisissa erilaisissa tapahtumissa: taidemusiikkikonserteissa, yritysjuhlissa, häissä, kansainvälisissä konferensseissa ja musiikkifestivaaleilla, kuten muun muassa Turun Musiikkijuhlilla ja WEW!-nykymusiikkifestivaalilla. Musiikki on vienyt meitä esiintymään konserttilavoille Suomessa ja ulkomailla aina New Yorkista Norjan Huippuvuorille.
Laadukkuus ja ammattimaisuus on meille musiikin tekemisessä kunnia-asia. Musiikkimme tekee tilaisuudestasi ikimuistoisen!