ANNA KATARIINA

Anna Katariina on tamperelainen laulaja ja pianisti, jolle tärkeää esiintymisessä on läsnäolo, ilo ja herkkyys. Annalla on yli kymmenen vuoden kokemus keikkailusta niin häissä, hautajaisissa, syntymäpäivillä, nimiäisissä ja rippijuhlissa kuin myös erilaisissa yritysten tilaisuuksissa. Ohjelmistosta löytyy kappaleita moneen eri tunnelmaan.

Anna on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkiteatterin opintosuuntauksesta laulu pääaineena. Hänet voi tilata keikalle paitsi soolona, myös duo-kokoonpanoissa pianistin tai haitaristin kanssa. Anna
asuu Tampereella, mutta keikkailee myös muualla Suomessa!

Erityisesti Annan sydän sykkii jazzille, popille sekä ranskankielisille chansoneille, mutta ohjelmistoon kuuluu lauluja yli monien genre-rajojen ja kuudella eri kielellä. Kielistä laajimmin edustettuina ovat englanti,
suomi ja ranska, mutta hän laulaa myös portugaliksi, ruotsiksi ja espanjaksi. Anna opettelee mielellään uutta, joten jos tilaisuudessasi haluat kuulla jonkun sinulle tärkeän kappaleen, älä epäröi toivoa!

Kuvat: Tohomas Belliard ja Jimi Soinila

Kuuntele näytteitä